Matalan kynnyksen harrastustoimintaa ja tiloja nuorille (Aloite)
Information
Nummer (ID)
Område
Skapande tid
Förslag
Sammanfattning
Liikuntasaleja sekä muita liikuntapaikkoja, joita nuorten olisi mahdollista varata itselleen matalalla kynnyksellä
Förslagsbeskrivning
Sijainti
Länsi-Herttoniemi – Herttoniemenranta – Kulosaari - Roihuvuori
Tavoitteet
Saada tiloja (liikunta, nuoriso, koulu) nuorille matalan kynnyksen liikuntaan, mutta myös muihin harrastuksiin esim. musiikki, käsityöt jne.
Tiloissa olisi myös ilmaista ja ohjattua liikuntaa monipuolisesti.
Mahdollisimman paljon näkyvyyttä näille (ja muille) harrastusmahdollisuuksille esim. some, kouluissa tiedottaminen, erilaiset tapahtumat
Toimenpiteet
Nuoriso-ohjaajat auttavat asian eteenpäin viemisessä ylemmille tahoille (aloite).
Kohderyhmä
Yläasteikäiset ja toisen asteen opiskelijat
Miten nuoret osallistuvat toteutukseen?
Tekevät aloitteen
Mitä muita toimijoita tarvitaan mukaan?
• liikuntapalvelu, järjestöt, nuorisopalvelu, koulut
Tämä suunnitelma on aloite. Aloite tarkoittaa asiaa, jonka toteuttamisesta ei voida päättää nuorisopalveluissa. Aloitteen edistämiseen tarvitaan kaupungin muita toimialoja. Mikäli aloite saa äänestyksessä nuorten kannatuksen, sitä edistetään kaupungissa nuorten aloitteena.
0 kommentarer
Laddar kommentarer...
Lägg till din kommentar
Logga in med ditt konto för att lägga till din kommentar.
Laddar kommentarer...